”Tämä, tämä! (This, this)”
-professori Kari Jussila
”Lupaava! (Promising)”
-musiikkineuvos Tauno Satomaa
”…Enpä ole kuullut yhtä vaikuttavaa teosta. Se kasvoi jo vähän kuluneestakin laulusta runoelmaksi, joka muistui mieleeni päivittäin kahden viikon ajan. Kiitos esityksestä!…”
-eräs kuulija Tomi Satomaan improvisaatiosta
Tomi Satomaan urkukoraalit ilahduttavat, Gamut! taikoo arkaaisen äänimaailman – Suomenkuvalehti.fi
”Tomi Satomaa soitto on nautittavan ilmaisurikasta ja kepeää”
-Risto Nordell/Suomen kuvalehti 03/2023
Homiliuksen koraalipreludeissa urkuperinne kulkee kohti keveyttä ja valoa – Musiikki – yle.fi
”—soitto on kauttaaltaan raikasta ja tarkkaa.”
Kare Eskola/YLE, Uudet levyt 21.1.2023
Uutta ja vanhaa omasta ajastamme
Tomi Satomaa, urut. Martin kirkko, Turku, 28.7.2019. Liszt, Pärt, Kortekangas, Guillou. Turun Urkujuhlat.
Moderni on modernia. Vanha on modernia. Uusi ei ole modernia. Tämä kaikki on nähty, ja nähtiin taas Turun Urkujuhlien konsertissa sunnuntaina. Tomi Satomaan konserttiohjelma vaikutti olevan rakennettu ”modernin” ongelman ympärille, vaikkei urkutaiteilija itse siihen esimerkiksi käsiohjelmakommentissaan viitannutkaan.
Franz Lisztin Bachin kantaattiin perustuvan, hyvin merkillisen muunnelmasarjan Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen laskeva, kromaattinen bassoteema vie ajatukset jo muutamassa sekunnissa tonaalisen musiikin rajamaille.
Lisztin 1800-luvulta Arvo Pärtin 1900-luvulle tultaessa – urkuteos Pari Intervallo (1976) – mikään musiikin modernisuudessa ei muutu, ei ainakaan nykyaikaistu. Musiikin hypnoottinen verkkaisuus vetää puoleensa kuin vaikkapa etanan katselu. Muutaman intervallin laajuiset rakennelmat eivät tunnu koskaan kohtaavan, ja kun se ensimmäisen kerran tapahtuu, teos onkin valmis.
Pärtin musiikista on vaikea sanoa, onko säveltäjä saavuttanut jotain uutta ja suurempaa, kun hän itse asiassa on tiivistänyt asiansa entistäkin vähempään. Mein Weg hat Gigfel und Wellentäler on parikymmentä vuotta illan toista Pärt-numeroa myöhempi, mutta silti hiukan avarampi raameiltaan. Niin toki on musiikin materiaalikin.
Tomi Satomaan konsertissa huomion vei ansaitusti Olli Kortekankaan musiikki, väliajan jälkeen kantaesityksenä kuultu Partita vallankin. Muhkealla historian painolastilla ladattuun otsikkoon säveltäjä on pannut parastaan, mikä ei kovin vähän olekaan. Mitään historiallisia tansseja ei kuultu vaan sen sijaan syvältä kyntävä muunnelmasarja koraalista, joka kaiken kukkuraksi oli vielä säveltäjän omaa käsialaa.
Muunnelmien kirjoittamisen voi hyvin ajatella olevan yksi säveltämisen primitiivisimmistä alkumuodoista. Kortekankaan urkupartitassa on edetty variaatioilla kikkailusta sangen kauas, sangen syvälle nimenomaan.
Vertaileminen on tällä kohdin turhaa ja jopa harhaan johtavaa, mutta Kortekankaan teeman musiikki muuttuu muuksi säilyttäen kuitenkin tietyn harmonisen ja rytmin ideoiden perimän samalla tavoin kuin historian suurten mestarien sävelkielesä. Toivoman mukaan tämä partita saa sijansa riittävän taitavien urkurien ohjelmistossa.
Aiemmin konsertissa kuultu kolmososa Kortekankaan kolmannesta urkusonaatista jo osoitti säveltäjällä olevan aivan erityistä ideaa urkujen käsittelyyn – nimenomaan jalkion stemma omalaatuisine staccatokulkuinen oli kerrassaan jotain ennen kuulematonta.
Satomaa toteutti senkin nasevasti ja horjumatta, ja samaa huikeaa taitoa tarvittiin illan päätösnumerossa, Jean Guilloun toccatassa op. 9.
MATTI LEHTONEN
Ramus virens olivarum
Tomi Satomaa spelar på orglarna i Nagu, Korpo och Pargas kyrkor. (Alba)
När de första orglarna byggdes i våra kyrkor var det i den åboländska skärgården. Den äldsta bevarade orgeln, det så kallade Nagupositivet, finns numera på Nationalmuseet men Nagu fortsatte att vara föregångare och fick år 1791 en ny orgel, byggd av den kände svenske orgelbyggaren Olof Schwan. Den ursprungligen enmanualiga orgeln har genomgått diverse ombyggnader, har nu två manualer och pedal men i huvudsak finns klangen från 1700-talet bevarad.
Orgeln i Korpo kyrka, byggd 1870, genomgick på 1960- och 70-talet samma öde som många andra 1800-talsorglar och ombyggdes i neoklassisk anda. För några år sedan restaurerades orgeln emellertid och har i dag en gestalt och klang som torde komma mycket nära den ursprungliga.
Pargas kyrkas orgel, byggd 1969 av det danska orgelbyggeriet Frobenius, är ett praktexempel på 1900-talets neoklassiska estetik, både klangligt och utseendemässigt.
Under rubriken Ramus virens olivarum, hymnen som kan anses ha varit Finlands nationalsång på 1100- och 1200-talet, har Pargaskantorn Tomi Satomaa sammanfört dessa tre orglar i olika finländska koralbearbetningar. Åboorganisten Sune Carlssons korta meditation över nämnda melodi avslöjar genast Naguorgelns kompakta och muskulösa klang. Armas Maasalos och Oskar Merikantos fantasier är egentligen skrivna för den stora orgeln i Johanneskyrkan i Helsingfors men Satomaa lyckas förbluffande väl utnyttja Schwan-orgelns resurser.
Flytten till Korpo går mödolöst via Ilmari Krohns enkla koral, medan Jyrki Linjamasexpressivt återhållsamma tonspråk i Tre skisser sitter överraskande väl på Korpoorgelns melodiska flöjter.
Hoppet till 1900-talets neoklassicism sker elegant med Jarmo Parviainens Partita. Pargas-orgelns klang är naturligtvis mångsidigare med sina 33 stämmor och tre manualer men är samtidigt genomskinligare, kanske skrikigare med höga övertonsstämmor vilka Satomaa stilriktigt utnyttjar i Partitan. Jouko Linjamas idiom har alltid varit den neoklassiska orgeln och hans känsliga tre meditationer utnyttjar orgeltypens bästa sidor. Det kan man också säga om skivans slutspår, Kaj-Erik Gustafssons Fantasi över titelkoralen med sitt slutackord i strålande dur.
Texthäftet bjuder på kort information på finska, engelska och svenska. Tyvärr har korrekturläsaren slarvat ordentligt och svenskan innehåller massor med irriterande språkfel.
”…Musiikin monimuotoisuus käy selväksi heti ensimmäisen osan alkutahtien aikana, kun bassorekisteri jyrisee kutkuttavasti ennen säkenöiviä diskanttiaiheita. Jännite kasvaa neljännen osan kautta pakahduttavaan viidenteen osaan Epätoivo ja alistuminen, jonka aikana myös Norvasuo ja urkuri Tomi Satomaa ylsivät parhaimpaansa.
Satomaa löysi sävellyksen tehon terävästi kimpoilevista rytmeistä sekä kerroksittain soineista teemoista. Ryöppyävien sävelten taakse kätkeytyy monituisia aineksia ja lainauksia, esimerkiksi gregoriaanista musiikkia, koraaleita, kansanmusiikkia, Folia-teema ja Suvivirsi. Satomaan tulkitsemana elementit erottuivat joukosta ja antoivat musiikille ylimääräisen ulottuvuuden.”… Turun Sanomat 25.3.2014 (P. Eben: Job Paraisten kirkossa 23.3.2014)
Kouvolan Sanomat 8.6.2015/Emma Nikka:
Urkuri kehitti välineen, jolla pienikin lapsi hallitsee suuren soittimen
8.6.2015 18:10 | Päivitetty: 8.6.2015 18:34
Kaksinkertainen musiikin maisteri Tomi Satomaa työskentelee konsertoinnin ja kanttorin töiden lisäksi urkujensoiton opettajana. Hän on ollut mukana kehittämässä urkujensoiton varhaispedagogiikkaa.
— Sekä Suomessa että muualla maailmassa on harvinaista, että pienet lapset voivat soittaa urkuja. He eivät yletä kunnolla jalkioon ja sormioon, Satomaa kertoo.
Hän kehitti yhdessä Veikko Virtasen kanssa lasten jalkion, jonka ansiosta jopa alle kouluikäisen lapsen soittoasento pysyy ergonomisena.
— Oppilaistani nuorin on ollut seitsemänvuotias.
Satomaa itse alkoi soittaa urkuja 14-vuotiaana. Nyt 30-vuotias urkuri on ehtinyt konsertoimaan Suomen lisäksi myös ulkomailla.