CV (also in English, också på svenska)

Tomi Satomaa on yksi ikäpolvensa merkittävimpiä ja monipuolisimpia urkureita ja kirkkomuusikkoja Suomessa. Hän työskentelee tällä hetkellä aktiivisesti konsertoivana urkurina, kanttorina, kuoronjohtajana, urkupedagogina sekä Organum-seuran puheenjohtajana. Konsertit ovat vieneet Tomi Satomaata keskeisille suomalaisille urkufestivaaleille ja urkusolistina hän on esiintynyt myös useissa Keski-Euroopan maissa ja Venäjällä. Tomi Satomaan debyyttilevy Ramus virens olivarum (ALBA) ilmestyi syksyllä 2016. Lisäksi hän on tallentanut soittoaan YLEn kantanauhoituksin. Pääosin Satomaan ohjelmisto on viime aikoina koostunut barokin ajan musiikista sekä 1900- ja 2000 –luvun musiikista. Hän on muun muassa kantaesittänyt Olli Kortekankaan ja Kari Tikan musiikkia.

Urkupedagogina Tomi Satomaa on ensimmäisten joukossa kehittänyt varhaisiän urkupedagogiikkaa Suomessa. Lisäksi hän on luennoinut urkupedagogiikasta useissa yhteyksissä, muun muassa Sibelius-Akatemiassa sekä valmistanut urkupedagogiikkaan liittyvää ohjelmistoa ja materiaalia.

Perustamaansa Paraisten Vokaaliyhtyettä Tomi Satomaa on johtanut vuodesta 2011. Kuoro on noussut lyhyessä ajassa korkeatasoiseksi kamarikuoroksi. Se on esittänyt musiikkia 1500-luvulta nykypäivään. Pääosin kuoron ohjelmistossa on ollut keskisuuria kirkkomusiikkiteoksia, sveltäjinä esimerkiksi J.S.Bach, D. Buxtehude, H. Schütz ja A. Pärt.

Valmiudet työllensä Tomi Satomaa on saanut Espoon musiikkiopistosta, Candomino-kuorosta ja Sibelius-Akatemiasta. Tärkeimpinä opettajinaan uran varrella hänellä on ollut isänsä Tauno Satomaa sekä Kari Jussila. www.tomisatomaa.fi

in English

Tomi Satomaa began his musical training at the Espoo Music Institute and with his father, Tauno Satomaa, in the Candomino Choir. He went on to study at the Sibelius Academy with Kari Jussila (organ), Annikka Konttori-Gustafsson (piano) and Pekka Suikkanen (improvisation). He completed a Master of Music degree at the Sibelius Academy in both Church Music (2007) and Musical Performance (2012). He has also attended numerous masterclasses in Finland and abroad (J. van Oortmerssen, L. Lohmann, O.Porthan, H. Schiager, etc.). Tomi Satomaa has given solo recitals at the Organ Night and Aria festival in Espoo, at the Lahti International Organ Week and in the summer concert series of the Helsinki Music Centre and Sibelius Hall in Lahti, and he has also performed abroad in Germany, Italy, Hungary and Russia. The cornerstones of his repertoire are the music of J.S. Bach and organ music of the 20th and 21st centuries. He has also given several performances of dramatised versions of Job by Petr Eben and the children’s organ fairy tale Kun valas hotkaisi Joonan… [When the whale swallowed Jonah] by Veli Kujala.

Tomi Satomaa is employed as a church organist at the Finnish-speaking parish of Länsi-Turunmaa in south-western Finland and as an organ teacher at the Arkipelagi Music Institute. He also continues to perform widely. He has been active in developing organ instruction for beginners in Finland in recent years and is in demand as a lecturer in organ pedagogy. In 2015, he made recordings for the Finnish Broadcasting Company and also recorded material for his début album. Tomi Satomaa conducts the Parainen Vocal Ensemble, which he founded in 2011 and whose repertoire includes music by Buxtehude, Schütz and Pärt. In 2016, Tomi Satomaa was elected chairman of the Organum Society, the oldest organ society in the Nordic countries. www.tomisatomaa.fi

 

på svenska

Tomi Satomaa fick den musikaliska grundundervisningen vid Esbo musikinstitut och i Candomino-kören under sin far Tauno Satomaas ledning. Vid Sibelius-Akademin undervisades Tomi Satomaa av bl.a. Kari Jussila (orgel), Annikka Konttori-Gustafsson (piano) och Pekka Suikkanen (improvisation). Satomaa blev musikmagister vid Sibelius-Akademin från såväl kyrkomusikavdelningen (2007) som avdelningen för uppförande konst (2012). Han har dessutom deltagit i talrika mästarkurser med både inhemska och utländska lärare (t.ex. J. Van Oortmerssen, L. Lohmann, O. Portham, H. Schiager). Tomi Satomaa har uppträtt otaliga gånger i Finland (bl.a. i Urkuyö och Aaria – festivalen, Pargas Orgeldagar, Lahti internationella Orgelvecka, Musikhuset i Helsingfors och Lahti Sibeliushusets sommarserie). Tomi Satomaa har även uppträtt i Tyskland, Italien, Ungern och Ryssland.
Tomi Satomaa jobbar som kyrkomusiker i Väståbolands finska församling samt undervisar i orgelspel vid musikinstitutet Arkipelag. Han är dessutom en aktiv konsertorganist. Satomaa har även aktivt utvecklat barnpedagogiken i orgelspel i Finland under de senaste åren.  År 2015 har han spelat in musik för Yleisradio samt för debutalbumet som släpps på hösten 2016. Paraisten Vokaaliyhtye (Pargas Vokalensemble) är grundat och leds av Satomaa sedan 2011. Kören har uppträtt med musik av t.e.x. D. Buxtehuden, H. Schütz och A.Pärt. Kören gav ut en julkortsinspelning vid julen 2015. Tomi Satomaa valdes år 2016 till ordförande för Organum, Nordens äldsta orgelsällskap. www.tomisatomaa.fi